lauantai 28. helmikuuta 2015

Fysiikkakakut

Fysiikanopettajakollegani täytti pyöreitä vuosia ja tarjosi työyhteisöllemme kakkua. Sain häneltä kaksi kaavaa, jotka kakkuihin piti laittaa. Niiden lisäksi yritin keksiä vähän muutakin teemaan liittyvää koristetta kakkuihin. Omista lukiovuosista tulee kuluneeksi parikymmentä vuotta ja siinä ajassa oli totaalisesti kadonneet kaikki mielikuvat siitä, mitä fysiikan tunneilla oikein tehtiin. 


Toiseen kakkuun laitoin kaavan, joka kuulemma kuvaa jotain valoon liittyvää (ellen ihan väärin muista). Koska kaava oli mustavalkoinen, halusin muilla koristeilla laittaa kakkuun vähän väriä. Tällaisia virtapiirejä ainakin muistan joskus koulussa kytkeneeni.

 


Toinen kaavoista oli värikkäämpi ja kuulemma sisälsi tuoteselosteen. :D Kaavan kaveriksi tein metaanimolekyylin ja magneetin. Koska kyseinen kollega fysiikan opettamisen lisäksi huolehtii koulumme atk-asioista ja pitää meidät kollegat täysijärkisinä kaikkien ohjelmien kanssa, tein kakkuun nimen ja iän tietokoneen näppäimillä.



Molemmat kakun oli mitoitettu 30 hengelle ja välistä löytyi joulunalusaikaan sopivaa luumumoussea.

maanantai 23. helmikuuta 2015

Seikkailija Dora synttärit

Nuoremman tyttäreni 5v synttäreitä vietettiin marraskuun lopussa Seikkalija Dora teemalla. Sukulaisille lähti meille perinteiseen tapaan miehen tekemällä kuvalla varustettu kutsu. Tyttärellä taisi olla paljon toiveita tämän kuvan suhteen, ainakin hänellä piti olla balettipuku ja kuvaan piti tulla perheemme uusin jäsen, kissa.



Kaverirynttäreille en viitsinyt tällä kertaa kovin monimutkaista kakkua tehdä, kun tuon ikäisille ei kakku oikein hyvin maistu. Päätimme päivänsankarin kanssa tehdä jäätelökakun, jonka päälle laitettaisiin muutama sokerimassahahmo koristeeksi. Jäätelökakun tein ihan tavallisesta kaupan pakettijäätelöstä, päärynää, mansikkaa ja suklaata. Annoin jäätelön pehmentyä hetken ja laitoin kelmulla vuorattuun vuokaan. Annoin jähmettyä pakastimessa ja lisäsin uuden kerroksen toisesta paketista ja vielä kolmannen uuden jäähdyttämisen jälkeen. Näin saatiin kiva kolmivärinen kakku. Reunoille laitoin kahdenlaisia vohvelikeksiä.

 
 Lastenjuhlien tarjottavaa jäi seuraavana päivänä tulleille sukulaisillekin. Tarjolla oli mm. Tähti-pikkuleipiä ja värikkäitä popseja. Pikkuisiin pätkismuffineihin ei laitettu mitään koristetta. Lastenjuhlien kestosuosikki on coctailtikut, joissa oli yksinkertaisesti nakkia, lihapullia, rypäleitä ja juustoa. Näiden muovisista tikuista tuli perheen kissan suosikkileluja. :D








Juhlien aluksi askartelimme yhdessä Doran rannekorut. Sinisiä kukkahelmiä ei löytynyt valmiina, joten pujottelin sinisistä puuhelmistä kukanmuotoiset kuviot valmiiksi ja juhlavieraille jäi keltaisten puuhelmien pujotteleminen.

Lupasin tyttärelle juhlien ohjelmanumeroksi Doran ohjelman kaltaisen seikkailun. Juonen kehitimme pinjatan ympärille, sillä muutamassa Doran jaksossa on ollut pinjata ja tyttäreni halusi sellaisen. Ilkeä Velmu-kettu oli vohkinut Doran pinjatan ja seikkailijoiden tehtävänä oli etsiä pinjata. Mieheni piirsi kartan, joka johdatti meidät pinjatan luo.



Ensimmäisenä tulimme äksyn vanhan peikon sillalle, joka oli mennyt rikki. Mies piirsi peikon sillan viereen. Jokaisen seikkailijan piti vuorollaan ottaa pala ja sijoittaa se oikean malliseen koloon. Silta tuli kätevästi fleecehuovan palasesta. Seikkailijat olivat iältään 2-7 vuotiaita ja isoimmille tämä oli tietysti vähän helppo, mutta he leikkivät hienosti mukana.





Toisena tulimme vuorelle, jonka huipulle meidän piti kiivetä varoen matkalla sammakoita ja käärmeitä. Kesken kiipeämisen polku huipulle katkesi ja sitä piti jatkaa, jotta matka voisi jatkua. Vuorena toimi portaikko, jolle olimme laittaneet muovisia eläimiä. Polkuna oli portaille asetetut paperit, joita piti sitten jatkaa oikeassa värijärjestyksessä huipulle saakka (punainen, keltainen, vihreä, punainen, keltainen jne.). 

Viimeiseksi tulimme hämähäkin luolaan, jossa piti hämähäkin seittien välistä pujotella luolan sisälle ennen kuin hämähäkki ehtisi tulla nappaamaan. Seitti oli oviaukkoon ristiin rastiin viriteltyä kuminauhaa ja hämähäkkikin oli ihan vain kartonkia. Jokainen löysi sopivan aukon ja pääsi luolaan sisälle. Luolassa nähtiin Velmu-kettu (tulostettu kuva seinällä), mutta onnistuttiin pelastamaan pinjata arkusta.



Lopuksi rikottiin yhdessä pinjata ja sisältä paljastuvat karkit, eläinsaippuat ja saippuakuplat sai viedä kotiin. (Anteeksi huono kuvankäsittely. En halunnut laittaa kenenkään lapsen kuvaa näkyville ilman lupaa.)


Seuraavan päivän sukulaissynttäreille tulleille lapsille olin askarrellut pienet reput, joista löytyi samat täytteet kuin pinjatasta paljastui. Kartta ja repun kasvot olivat netistä löytyneet tulosteet, jotka sitten liimasin violetteihin paperipusseihin. Yhdestä pussista leikkasin suikaleita repun olkaimiksi.


Mielestäni meillä oli tosi mukavat synttärit ja tietysti päivänsankarikin tykkäsi. Aikaa jäi vielä ihan vapaaseen leikkimiseenkin. Näitä synttäreitä oli tosi kiva suunnitella. Meillä lasten synttärit on koko perheen projekti, jota sunnitellaan yhdessä useamman kuukauden ajan. Lapsilla on aina yhtä paljon ideoita tarjottavien ja leikkien kanssa ja aikuisena joutuu välillä miettimään miten kauniisti voisi kaikki ideat torpata. Välillä kun nuo ideat tahtovat olla liiankin lennokkaita. :D Näiden synttärien jälkeen tuli joulu ja joulun jälkeen meillä alettiin suunnitella vanhemman tyttären juhlia, joita vietetään muutaman viikon kuluttua maaliskuussa.

perjantai 20. helmikuuta 2015

Seikkailija Dora

Nuoremman tyttäreni synttäreitä juhlittiin marraskuun lopulla. Olin joskus vuosia sitten ostanut vanhemmalle tyttärelle Seikkailija Dora kertakäyttöastiat, kutsut, liinat ja muut härpäkkeet valmiiksi ja kun synttärien aika tuli halusinkin tehdä hänelle keijusynttärit. Sitten hän olikin muka yhtäkkiä liian iso Dorajuhlia viettämään ja Dorat jäivät kaappiin odottamaan josko ne käytetään tai myydään pois. 

Nyt kun tuli aika juhlia nuoremman tytön 5v synttäreitä ajattelin, että nyt tai ei koskaan, sillä enää eskarivuonna hän tuskin niitä haluaa. Ja onneksi sain teeman hänelle markkinoitua lupaamalla Dora-tyylistä seikkailua juhlavieraille. Kirjoittelen toisella kertaa lastenkutsuista enemmän, tässä kuitenkin sukulaissynttäreille tehty kakku.


Oi miksi näiden omien lasten kakkujen kanssa tulee aina niin kamala kiire ja myöhemmin harmittaa monet selvät viat? Neiti 5v halusi ehdottomasti kakkuunsa keltapukuisen Doran ja sen kaveriksi tein ritari-Nuutin.


Omia kakkuja ei näköjään koskaan ehdi kunnolla kuvaamaan ja tausta on mitä kaunein. Kenelläkään meidän perheestä ei ole mitään muistikuvaa siitä, mitä kakun sisällä oli. Ehkä joku juhlavieraista muistaa? Kakku oli ehkä 25 hengelle, en ole ihan varma siitäkään. :D Muistan vain, että kakkua jäi miehen työpaikalle vietäväksi, kun juhlijoiden määrä vähentyi uhkaavasti.

 

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Liverpoolkakku

Tähän kakkuun haluttiin Liverpoolin logo kokonaisuudessa teksteineen. Aluksi ajattelin tehdä logon osina sokerimassasta, mutta kun yksityiskohtia oli niin paljon, totesin kaikkien osien leikkaamisen mahdottomaksi. Päädyin maalaamaan logon. Logon pohja oli valkoista sokerimassaa, joka oli saanut kovettua muutamia päiviä ennen maalaamista. Punainen väri oli helppo, mutta logon turkoosia varten piti vähän sekoitella pastavärejä. 


Onneksi logo sai näyttää käsintehdyltä. Tulostettuna kakkukuvana se olisi ollut helppo toteuttaa ja logo olisi ollut tismalleen aidon näköinen, mutta kieltämättä käsityönjälki tuo siihen omaa viehättävyyttä. Harmillisesti kameran säädöt ovat olleet päin prinkkalaa ja kuvat on todella pienellä resoluutiolla, eikä niitä pysty suurentamaan.


Kakussa oli suklainen pohja ja välissä valkosuklaamoussea ja lemoncurdia.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Lakritsimutakakku

Kuun alussa blogi täytti kaksi vuotta. Sen kunniaksi jaan kanssanne oman tämän hetken suosikkileivonnaisen ohjeen. Kokeilin tätä ohjetta tyttären synttäreillä ennen joulua ja sitä on tehty meillä muutaman kerran sen jälkeenkin. Ohje on siitä ihana, että se on täysin gluteeniton ja sen voi toteuttaa myös täysin laktoosittomana. Siksi se sopii hyvin melkein kaikille juhlien vieraille. 

Kakussa yhdistyy ihanasti kaksi herkkua, suklaa ja lakritsi.


Lakritsimutakakku 

(10-12 palaa)

Kakkupohja:
200 g tummaa suklaata (n. 60%)
100 g voita
4 munaa
4 dl tomusokeria 
1 rkl maissitärkkelysjauhoa (esim. Maizena)
1 rkl lakritsijauhetta (esim. Urtekram)
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa

Kuorrutus:
150 g tummaa suklaata
1 rkl voita
100 g tuorejuustoa
1,5 dl vispikermaa
1 rkl tomusokeria
1 rkl lakritsijauhetta

1. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (halk. 20cm) pohjan ja reunan väliin. Voitele reunat ja jauhota mantelijauheella. Manteliallergiset voivat jauhottaa jollain muulla, vaikka korppujauholla. Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen.

2. Sulata suklaa ja voi varovasti vesihauteessa tai mikrossa ja anna hieman jäähtyä.

3. Erottele keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi.

4. Vaahdota keltuaiset ja tomusokeri. Yhdistä maissitärkkelys, lakritsijauhe ja vaniljasokeri ja siivilöi ne keltuaisvaahtoon. Sekoita tasaiseksi ja lisää suklaa-voiseos sekä suola. (Itse käytin vähäsuolaista voita, joten jätin suolan kokonaan pois.) Kääntele valkuaisvaahto taikinaan.

 5. Kaada taikina vuokaan ja paista uunissa noin 25 minuuttia. Kakku saa jäädä keskeltä hieman löysäksi, sillä jäähtyessään se kiinteytyy. Anna kakun jäähtyä vähintään 2 tuntia. Irrota jäähtynyt kakkupohja vuoasta.

6. Sulata kuorrutteen suklaa ja voi  varovasti vesihauteessa tai mikrossa. Anna jäähtyä. 

7. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää tuorejuusto hyvin vatkaten. Mausta tomusokerilla ja lakritsijauheella. Lisää lopuksi suklaasula.

8. Levitä kuorrute kakun päälle heti, kuorrute jähmettyy nopeasti. Kakun voi koristella vaikka macaronseilla, sokerimassakukilla tai jättää koristelematta.

Huom! Alkuperäisessä ohjeessa kakkua käskettiin paistamaan 20 minuuttia, mutta mielestäni se jäi turhankin löysäksi ja uunista ottamisen jälkeen kakku painui kuopalle keskeltä, kuten kuvassa näkyy. Lopputulos riippuu varmaan vähän uunistakin, eli kannattaa vähän kokeilla. Mielestäni ainakin tuo 25 minuuttia pitää paistaa.

Laktoosittoman kakun saa, kun käyttää suklaana Brunbergin laktoositonta 54% suklaata. Tuota lakritsijauhetta löytyi ainakin Prismasta mauste- ja leivontatarvikehyllyltä.

torstai 5. helmikuuta 2015

Lentopallokakku

Tällä kakulla juhlittiin lentopalloa harrastavan tytön synttäreitä. Sain malliksi kuvan tytöstä pelipuvussaan.



Kakku oli 10 hengelle ja välissä oli mustikkamousse sekä valkosuklaamousse.                                                     


maanantai 2. helmikuuta 2015

Kukkaiskakku

Tämä kakku tuli muutaman päivän varoitusajalla, enkä siksi luvannut mitään ihmeellisiä tai monimutkaisia koristeita tehdä. Onneksi kaapissa oli valmiita kukkasia ja tähän kakkuun tulikin monenlaisia erilaisia valkoisia ja vaaleanpunaisia kukkia. Löytyipä päälle muutama perhonenkin.



Kakku oli mitoitettu 15 hengelle ja välissä oli mustikkamoussea sekä valkosuklaamoussea. Mustikasta tuli tämän kakun myötä oma tämän hetken suosikkini, sen verran hyvältä kulhon reunalta kaavitut jämät olivat.