lauantai 30. toukokuuta 2015

Lakkiaiskakku

Tämä lakkiaiskakku meni kollegan tyttären perhepiirissä vietettyihin lakkiaisiin. Tuleva ylioppilas valitsi täytteet, mutta käsittääkseni isän valitsema teema jäi yllätykseksi tyttärelle. Isä pyysi kakkuun animetyylistä hahmoa, koska tytär on niistä pitänyt. 

Ensi alkuun suunnittelin maalaavani erilliselle massalle kuvan, mutta päädyin sitten tekemään kolmiulotteisen hahmon, jonka voisi sitten halutessaan laittaa talteen muistoksi. Lisäksi kakkua olisi helpompi leikata, kun hahmon laittaisi kakun toiseen reunaan ja kakku pysyisi näyttävänä pidempään kuin maalattua kuva leikatessa.

Koko animemaailma on mennyt minulta täysin ohi, en ole niistä koskaan oikein innostunut. Oli kuitenkin todella kivaa suunnitella hahmoa ja etsiä inspiraatiota erilaista animehahmoista. Halusin laittaa hahmolle jonkin upean värisen tukan ja siksi pidin vaatteiden sävyt hillittyinä, ylioppilaslakkiin sovitettuina. Arvoin violetin ja sinisen tukan välillä ja päädyin lopulta siniseen. Tuore ylioppilas oli kakkuun aivan ihastunut ja varsinkin hiuksiin, eli taisin tehdä oikean valinnan.


Kakku oli 15 hengelle ja sisältä löytyi suklaata ja vaniljaa. Täytyy tähän vielä todeta, että tämän kakun tekeminen oli jotenkin poikkeuksellisen mukavaa. Ehkä se johtui siitä, että minusta oli aivan ihanaa, miten isä osasi valita kakkuun tyttärelle mieluisan teeman. Ja se, että kakku on persoonallinen, erilainen kakku. Tämä oli sellainen hyvän mielen kakku, minullekin.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti