torstai 4. huhtikuuta 2013

Keväinen ristiäiskakku

Ihanan pienen pojan ristiäisiä juhlittiin pääsiäisenä. Äidin toiveena oli keltaista ja vihreää, jotain keväistä. Olikin ihanan keväinen olo tätä kakkua tehdessä, vaikka muuten kevät on antanut odottaa itseään.


Aiemmin tekemäni ristiäiskakku miellytti ja jotain samantyylistä ajattelin tehdä tästäkin. Aluksi suunnittelin enemmän pääsiäisteemaista, narsisseja, tulppaaneja ja pajunkissoja, mutta lopulta halusin kuitenkin tehdä kakusta vauvaisemman. Ja kun äitikin lopulta päätyi haluamaan vauvan kakun päälle, jätin enimmät pääsiäishörhöt pois.


Vauva on tehty silikonimuotilla. Alemman kerroksen nauhat on myös tehty silikonimuotilla. Isompaa narsissia varten minulla oli valmis muotti, mutta pienemmät narsissit askartelin päivänkakkaramuotin avulla.





Kakun väliin laitoin toiveen mukaisesti vaniljamansikkatäytteen, Kinuskikissan ohjeella. Näin jälkikäteen on aina niin helppo olla viisas, mutta tämä täyte ei ehkä ollut paras mahdollinen valinta kerroskakkuun. Kyseessä on vaniljakiisseli ja mansikan palaset. Vaikka kiisseliin tulee liivatetta, oli täyte kuitenkin aika pehmeä ja kakusta tuli hieman tutiseva. Ja kun päälle laittoi toisen kerroksen, painui alempi kerros hieman kasaan. Alempi kerros levenee alaspäin, johtuen ylemmän kerroksen painosta. Ja tämä sai aikaan sen, että sokerikreemi massan alla oli ilmeisesti halkeillut ja massa pääsi kosketuksiin kakun kosteuden kanssa. Sokerimassa hieman suli kahdesta kohtaa. :( Kerroskakkuun kannattaa siis laittaa jokin kermapohjainen, tykympi täyte.


Olin tosi tyytyväinen kakun väreihin. Keltainen on wiltonin kullankeltaisella pastavärillä tehty, juuri sellainen ihana vauvan vaaleankeltainen. Aluksi meinasin tehdä vihreän wiltonin lehdenvihreällä, mutta siitä tuli mielestäni liian kylmän sävyinen lämpimän keltaisen rinnalla. Sain vihreästä nätimmän sekoittamalla siihen vähän kullankeltaista massaa.

Onnea vielä koko perheelle ihanasta pojasta! Ja onnea Otolle komeasta nimestä!

1 kommentti: