lauantai 2. maaliskuuta 2013

Hello Kitty kakku

Tyttösen syntymäpäiväjuhliin haluttiin prinsessaista tai Hello Kittyistä kakkua. Äiti piti erityisesti tekemästäni Hello Kitty kakusta. Halusin kokeilla tehdä kakun reunaa kaksivärisenä aaltomaisena kuviona. Ihan täysin se ei onnistunut, koska en saanut sokerimassaa tasaisesti roikkumaan, vaan se roikkuu toisaalla enemmän ja toisaalla vähemmän. Lisäksi reuna olisi ollut kauniimpi korkeammassa kakussa.


Vähän turhan suuria reunojen kukat ovat, mutta seuraava koko oli niin pieni, että se olisi ollut ihan onneton. Pitää siis tilata uusia kukkamuotteja. :D

Mietin pitkään, mitä laittaisin kakun päälle Kittyn kanssa ja päädyin lopulta kukkiin. Kukat näyttivät kuitenkin niin paljailta, että päätin laittaa niihin hopeahelmiä keskustaksi. Sain vähä bling blingiä kakkuun.

 
 
Kakun välistä löytyy myös vaaleanpunaista, eli mansikkarahkatäytettä. Kakku oli laktoositon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti