torstai 7. helmikuuta 2013

Tuhkimokakku

Tytär halusi ehdottomasti Tuhkimokakun. Sellaisen, missä on barbi. Itsellä oli vähän toisenlainen idea Tuhkimokakuksi, mutta juhlakalun vaatimuksesta äiti teki Tuhkimobarbikakun.


Tyttärellä oli myös hyvin selvät sävelet siitä, mitä väliin laitetaan: suklaata ja mansikkaa. Kokeilin vaihteeksi uusia ohjeita, en enää muista mistä sivuilta ne löytyivät, mutta tykästyin molempiin. Mansikkamousse maistui mansikkaisemmalta kuin aiemmin tekemäni mansikkarahkamousse, vaikkakin se oli työläämpi. Ja suklaamousse tosiaan maistui suklaalta. Olen vältellyt suklaatäytteitä, koska niin monissa suklaatäytteissä suklaa maistuu turhan laimeana ja vaniljan maku puskee läpi. Mieluummin sitten suklaata suklaana ja kakun väliin muuta. Mutta tämän kakkun suklainen täyte tosiaan maistui suklaalta. Kakku oli gluteeniton.

Kakku on tehty Wiltonin barbikakkuvuoalla.Oli yllättävän hankalaa saada sokerimassaa nätisti mekoksi, laskoksia ja rypytyksiä. Ompelija minussa totesi myöhemmin, että olisi pitänyt tehdä sovittamalla ihan rehellinen kaava, jonka mukaan helman olisi voinut leikata sokerimassasta. Ainakaan näin sitä ei saanut siististi yhtenäisestä palasta tehtyä, vaan jouduin laittamaan taakse pienen laahuksen.

Tytär oli kakusta vallan ihastuksissaan ja tykkäsi myös sen mausta. Ainoat huolet olivat, ettei paappa vain söisi Tuhkimobarbia ja että kuinka kauan barbi joutuu jääkaapissa olemaan, kun ei sillä voi leikkiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti