lauantai 2. helmikuuta 2013

Pohojalaaskaakku

Nostalgiakaupan isäntä tilasi kesällä juhannuskakkua. Alkuperäinen idea taisi olla, että tekisin kaupan logon mallisen kakun. Eli olisin päässyt tosi helpolla tilaamalla logonmallisen kakkukuvan ja läiskäisemällä sen kermakakun päälle. Mutta kun minun pitää aina tehdä kaikki kovemman työn kautta. Niin kuin kokeillessani ensimmäistä kertaa neuloa ohutta pitsiliinaa pienillä puikoilla. Valitsin ekaksi harjoittelutyökseni liinan, jossa oli halkaisija metrin luokkaa. :D

Niinpä päädyin tekemään kakustakin vähän monimutkaisemman. Koska kauppa myy mm. kaikkea pohjalaistavaraa, etsin innostusta sieltä. Lopputuloksena pohjalaisisäntä istuu kakun päällä ja pitelee kaupan logoa sylissään.

 
Kyltin tein sokerimassasta, johon laatan vielä ollessa vähän pehmeä painoin kirjainten ääriviivat hennosti. Niitä pitkin oli sitten hyvä kirjoittaa elintarviketussilla. Isännän naama ei kovin eläväinen ole, sitä pitää vielä harjoitella.
 
 
 
Isännällä on tietysti Jussi-paita päällä!
 
Kakun väliin laitoin toiveiden mukaan mansikkarahakatäytettä. Suomalaisen suven kunniaksi pilkoin mukaan vielä tuoreita mansikoita tuomaan ihan oikeaa kesän makua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti